Yhteystiedot

Hanna Marsh Oy
mobile: 045 341 0341
laulujooga@gmail.com
www.laulujooga.fi

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Hanna Marsh

On kohta 15 vuotta toiminut ammattilaulajana, säveltäjänä ja laulunopettajana. Tällä hetkellä Hanna opiskelee musiikin varhaiskasvatusta. Hannalle laulaminen ja musiikin tekeminen on ollut aina henkireikä ja tapa eheyttää itseä. Hanna: "Kuitenkin vasta löydettyäni laulujoogan, vakuutuin todella siitä, että musiikilla on todellinen voima ja kyky kehittää ihmistä sekä fyysisesti että henkisesti". Hanna aloitti meditaation ja intialaisten bhajans laulujen harjoittamisen vuonna 2001.

hannamarsh.jpg

Vuosina 2009 - 2010 Hanna on opiskellut Music Academy:ssä, Vaitarnassa, Intiassa tohtori Arun Apten johdolla laulujoogaa. "Koin laulujoogan todella tehokkaaksi välineeksi parantaa erityisesti keskittymiskykyä. Myös laulajana koin pääsevänsä juuri sinne musiikin ytimeen, minne olin aina halunnutkin. Ilmaisunvoimani vahvistui, ääni tuli taipuisammaksi ja eheämmäksi ja läsnäolo esiintyjänä parani". Hanna päätti tuolloin, että alkaa opettaa laulujoogaa, ensimmäisenä Suomessa.

Viimeiset vuodet Hanna on opiskellut musiikin varhaiskasvatusta ja taiteen soveltavaa käyttöä Metropolian ammattikorkeakoulussa, josta valmistuu tänä keväänä musiikkipedagogiksi. 

Lisää Hannasta pedagogina ja laulaja/lauluntekijänä:

http://laulujooga.wixsite.com/portfolio-2

PS. Voit käydä kuuntelemassa lauluntekijä Hanna Marshin musiikkia:

https://www.youtube.com/results?search_query=hanna+marsh

Musiikkivideo: